Arvot ja periaatteet
Arvot ja vuokrauksen periaatteet
Kristillisyys
Jyväskylän helluntaiseurakunta on rakennuttanut Helmin monikäyttöiseksi tapahtumakeskukseksi, joka mahdollistaa monenlaisten tilaisuuksien järjestämisen. Vaikka tilat omistaa seurakunta, vuokratapahtumien sisällön ei tarvitse olla hengellistä. Ohjelman ja musiikin sisältö ei kuitenkaan saa olla kristillisen vakaumuksen vastaista. Musiikin ja muun ohjelman pääsisältö on esitettävä vuokranantajan edustajien hyväksyttäväksi vuokrauksesta sovittaessa.
Turvallisuus
Helmissä järjestettävien tapahtumien tulee olla turvallisia kaikille osallistujille.
Tapahtuman järjestäminen edellyttää asianmukaisen turvallisuussuunnitelman esittämistä vuokranantajan edustajalle ennen tapahtumaa. Tapahtuman luonne määrittää vaaditun turvallisuussuunnitelman laajuuden. Tilaisuuden järjestäjän tulee perehtyä tilojen turvallisuusohjeisiin, varmistaa tapahtumaan osallistuvien turvallisuus sekä nimetä tapahtumalle vaadittu turvallisuusorganisaatio.
Tilaisuuden järjestäjä vastaa tiloissa esittämänsä ja jakamansa aineiston asianmukaisesta ennakkotarkastuksesta. Vuokranantajalla on oikeus poistaa sellaiset esineet, palvelut ja toiminnot, jotka voivat olla vaaraksi kiinteistölle tai yleisölle tai häiritä muita kiinteistön käyttäjiä tai jotka ovat hyvän tavan vastaisia.
Tapahtumakeskus Helmin vuokraajat sitoutuvat turvallisemman tilan periaatteisiin:
- Kaikki tilaisuudet ovat turvallisia ja yhdenvertaisia kaikille osallistujille.
- Ketään ei syrjitä tai kohdella eriarvoisesti iän, sukupuolen, etnisen tai kansallisen alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
- Käyttäydymme huomaavaisesti ja arvostavasti kaikkia kohtaan. Kohtelemme toisiamme, kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan.
- Näillä periaatteilla luodaan tila, jossa kaikki rakentavat yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa ilmapiiriä ja keskustelua.
Jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua
- Jos huomaat jonkun käyttäytyvän asiattomasti tai muutoin rikkovan turvallisemman tilan periaatteita, puutu tilanteeseen.
- Jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, pyydä välittömästi apua tilaisuuden järjestäjältä. Järjestäjällä on aina velvollisuus puuttua periaatteiden vastaiseen käytökseen.
- Jos tapahtumalla on erikseen valittu häirintäyhdyshenkilö, ilmoita tapahtuneesta hänelle heti paikan päällä. Jos häirintäyhdyshenkilöä ei ole nimetty, ota yhteyttä tapahtuman järjestäjään.
Rehellisyys
Vuokrasopimus laaditaan avoimesti keskustellen ja hyvän liiketavan mukaisesti.
Vuokranantajalla on oikeus perua sopimus, mikäli tilaisuuden sisältö ja luonne eivät vastaa annettuja ohjeita ja/tai ennalta sovittua käyttötarkoitusta. Tällaisissa tilanteissa vuokralainen on velvoitettu korvaamaan aiheutuneet kulut täysimääräisesti sekä tilavuokrat peruutusehdon mukaisesti.
Terveys
Alkoholin anniskelu tiloissa on kielletty. Epäselvissä tilanteissa voit kysyä asiasta vuokranantajalta.
Tupakointi on kielletty tapahtumakeskuksen tiloissa ja niiden välittömässä läheisyydessä.